Klikkaa ja katso

4. tammikuuta 2012

ALEALEALE

Pystyin ja kykenin vihdoin kuvaamaan teille mun aleostokset pienen valonlisäämisoperaation jälkeen. Musta tahtoo tulla tän bloggailun suhteen turhan laiska, kun valoa ei riitä päivällä kuvaamiseen, ja mun on tullut nyt muutenkin viiletettyä valoisa aika jossain muualla kuin kotosalla, esimerkiksi just shoppailemassa. Oon tehnyt alelöytöjä Cubuksesta ja Gina Tricotista (kiitos lahjakorttien, jotka sain jouluna) pitkin viimeviikkoa sekä tänään tuli myös hankittua jotain pientä ennen ajotunnille menemistä (oon nyt ajanut jo pari kertaa ja ai että se on jänskää, mutta samalla niin huisia!). Mutta tässäpä ne kaikki ostokset nyt kaikessa kivuudessaan olisi.





1. Cubuksesta löytyi lyhyenmallinen ja 3/4 hihainen käärmekuosinen sifonkipaita, josta meikäläinen tykkää aika paljon, enkä edes maksanut siitä kuin reilut 12 euroa.
2. Mun piti jo viime kesänä ostaa pussukkamainen laukku, mutta en raaskinut sittenkään. Olin pällistellyt Ginassa jo silloin puoli vuotta sitten tuota mustaa ja sen ruskeaa kaveria, mutta päädyin ostamaan sen nyt mustana kun hinnasta oli puolet veke.
3. Haaleanbeige neule lyhyilla hihoilla rokotti vähän päälle 7 euroa ja kansoittaa nyt neulepuolta vaatekaapissa.
4. Tän päivän ostossaaliin puolikas ovat noi kaksi massiivista rannekorua, jotka tulee varmasti olemaan kovemmassa käytössä ensi kesänä. Tai no, kyllä ne tullaan varmaan joskus tässä loskapaskankin keskellä näkemään, sillä tykkään niistä aika lujaa.
5. Cubuksen ruutupaita nähtiinkin jo vilaukselta viime asukuvassa, jonka tänne lätkäsin. Se on oikeestaan sama kuin se keltaisensävyinen, minkä ostin Ideaparkista muinoin ja ihan yhtä kivakin!
6. Kauan ostoslistalla olleet mustat takataskulliset farkkuleggarit on nyt vihdoin saatu ostettua. Oon vaikka kuinka kauan etsinyt hyvän hintaisia nämä edellä mainitut kriteerit omaavia pöksyjä, mutta tarvittava budjetti ei ole ollut ikinä mun makuun. Oon myös metsästänyt ihan mustia farkkufarkkuja, mutta faktahan on, että farkkulegginsit on paljon mukavammat jalassa. Ja jalassa noi yksilöt on ainakin nyt nää pari päivää pysynytkin aika tiukasti. Hintaa noilla ei ollut kuin about 15 euroa.





7. Uusi turvariepu ja vaatekriisinpelastaja taisi löytyä nyt Ginasta. Uskon vahvasti, että tää tavallinen löysä trikooraitapaita päätyy päälle just sellasina aamuina kun ei jaksa miettiä sen suuremmin asuaan.
8. Sopivan rento ja löysä jenkkilipulla varustettu teetsin kolusin Ginasta (mistäs muualtakaan?) ja ihastuin siihen samantien! Ei haittaa vaikka se on kokoa M, sillä kuten mainitsin, se on juuri sopivan letkee päällä.
9.  Oon jotenkin ihmeellisesti tykästynyt nyt pinkkiin vaatteissa, enkä koe sen olevan yhtään enää niin "teini" (tai no se kyllä riippuu ihan siitä vaatekappaleesta). Toi pinkki sifonkipaita löytyi myöskin Ginasta ja se menee varmasti oivasti tulevissa illanistujaisissa, bibiksissä tai puhumattakaan kesän häpeningeistä.
10. Ja tossa sitten toinen puolikas siitä tämän päivän shoppailusaaliista. Kaksi sormusta yhteensä noin femman ja GT:stä.
11. Ehkä tän uuden porukan oudoin kaveri on tässä.Verkkomainen, kultaisen musta löysä neule, joka just sillä tietynlaisella erilaisuudellaan pisti mut ihastumaan siihen. Tosta on nyt kauheen vaikea erottaa millaiselta se oikeesti näyttää, mutta se tullaan varmasti näkeen päällä ihan pian! Ginasta tämäkin...
12. Ja viimeisenä sininen t-paita Cubuksesta, joka on mulle ihanan löysä, sillä jouduin ottamaan sen largena (jouduinko?).

Siinäpä nyt olis ja on kyllä pakko myöntää, että alennusmyynnit on mun heikko kohta. Mä rakastan koluta ja penkoa niitä rekkejä läpi, löytää oman kokonsa jostain kivasta kuteesta ja olla tuskailematta hinnan kanssa. Mä tykkään! Mutta mitäs te tykkäsitte? Pistäkääpä vaikka lemppariostoksen numeroa ja kertoiltaa omista aleshoppailuistanne!

22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ootpas onnistunu löytään paljon kivoja jutskuja :) hei pakko kysyy et mistä oot noi ohuet henkarit hankkinu? :D

annabella kirjoitti...

Anonyymi: Mä en osaa vastata tähän, koska oon löytänyt sen vaan meiltä täältä kotoo! Ja kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

toi pinkki paita näyttäää ihanalle, oon kans ite hurahtanu jotenki tohon pinkkiin :D

Anonyymi kirjoitti...

Milloin on tulossa postausta lopuista joululahjoista? :)

annabella kirjoitti...

Anonyymi: Ja se on oikein kivan näkönen myös päällä!

Anonyymi: Yritän tehdä huomenna videopostausta :-)

Ella kirjoitti...

ihania kaikki, varsinkin noi rannekorut on tosi kivat! :)

Anonyymi kirjoitti...

ookko sää käynä ikinä värianalyysissä? :) mää vaan mietin ku sulla on tosi paljon hopeisia korjua ja jos on käyny värianalyysissä niin jompi kumpi vaan sopii :) mää saisin ite kuulemma käyttää vaan kultasia koruja ;D

Emmi kirjoitti...

Oo noi on ihanii vaatteita kaikki!:)

Anonyymi kirjoitti...

toi pinkki on ihana..!:) tai no ne kaikki on

alisa kirjoitti...

ihania löytöjä, varsinki toi laukku! oon itekki katellu sitä ginassa, mutta eipä sitä täällä päin enää taida olla :-)

käys kurkkaan mun blogi:
http://alisainheaven.blogspot.com/

Andrea B. kirjoitti...

I love your blog!
i'm now following you , do the same if you want:
WWW.FASHIONSCARFBOY.COM
Kisses Andy

Anonyymi kirjoitti...

meillä on ainakin koulussa noita ohuita henkareita. siis työvaatteet kulkee niissä pesulaan ja sieltä takasin...

Janita kirjoitti...

kaikki tosi kivoja, tykkäsin noist sormuksista!:)

http://janitainka.blogspot.com/

Anonyymi kirjoitti...

Hei muistatko yhtään paljonko tolla sun Cubuksen ruutupaidalla oli hintaa? :) p.s ihania ostoksia!!

Anonyymi kirjoitti...

ääää kauhee aleshoppailuhimo iski, mut en oo kerinny käymään niissä ku on nii paljo reenejä!!:D toivottavasti siellä on yhtikäs mitään jäljellä, kun pääsen vihdoin ite katsastamaan mestat...:)

annabella kirjoitti...

Ella: Meikäkin tykkää, kiitos!

Anonyymi: En oo käynyt, mutta vois olla ihan mielenkiintosta!

Emmi: Kiitos sulle :-)

Anonyymi: Hihi, kiitos!

Alisa: Kiitos! Voi harmi, käy kuitenkin katsomassa.

Andy: Oh thank you so much!

Anonyymi: No mä en tiedä mistä toi on meille joutunu :-D

Janita: Kiitos paljon!

Anonyymi: 50 rossan alennuksen jälkee 12,45 :-) Kiitos!

Anonyymi: Voin vaan kuvitella :-D Sun pitää käydä kurkistaan!

Linda kirjoitti...

Ihania ostoksia kaikki. Ite raahasin myös ton 9. ostoksen kotiin ;D

http://mysecrets-linda.blogspot.com/

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin olen käynyt värianalyysissa ja suosittelen sitä todella, koska siinä saa selville, mitkä värit itselle sopii :) en aina noudata kyllä niitä värejä, jotka sopivat minulle, mutta on hyvä tietää, mitkä värit sopivat oikeasti itselle :)

annabella kirjoitti...

Linda: Se on kyllä kiva ;-)

Anonyymi: Ihan hauska idea varmaan ja hauska kuulla asiantuntijan suusta, mutta uskon tietäväni itse mikä mulle sopii ja mikä ei, ja vaikka ei sopiskaan, pääjuttu on, että ite tykkää :-)

Anni kirjoitti...

Ihania juttuja oot löytänyt! :)

Veera kirjoitti...

hei minkä hintanen toi pinkki ginan paita oli? :)

annabella kirjoitti...

Anni: No niinpä, kiitos! :-)

Veera: Se oli noin kympin verran alennuksen jälkeen :-)