Ja jälleen taas postausta liittyen ensi kuun wanhojen tansseihin, nimittäin tanssikenkien esittely. Kerroinkin jo jossain kohtaa olevani hieman epävarma valinnastani, mutta näihin mä nyt lopulta päädyin.

Nyt arvaan, että puolelta jengistä loksahti leuat polviin ja pää käänteelee sivuilta toisellle ja voivottelee tyttörukkaa - mutta nou hätä! Olin alusta asti tietoinen siitä, että aijon tanssia korkeissa koroissa. Nyt sitä korkoa vaan sattuu olemaan 12 sentin verran, mikä on selvästi liikaa kun mietitään "tanssikenkiä", mutta mä rakastuin näihin kenkiin myös arkikäyttö mielessä. Olisi matalimmilla koroilla tottamooses helpompi tanssia, mutta en raaskinut hommata mitään seitsemän sentin tavallisia mustia korkkareita sen vuoksi, että käyttäisin niitä tasan sen yhden päivän, enkä enää koskaan sen jälkeen. Mielummin kamppailen nämä jalassa sen koko päivän ja tulevan yön jatkoilla. Olen harjoitellut näillä pari kertaa kotona (heh) sekä kerran koulun harjoituksissa ja monien suusta pääsi "Anna, meinaaks sä oikeesti tanssia noilla?", joo aijon mä ja tiedän että mulla on pari sielun siskoa, jotka ovat ihan samassa jamassa kuin mäkin. Tykkään koroista, eikä tanssahtelemisen luulisi tuottavan kovaa tuskaa, mutta jos joudun sen hullun nopean polkan vetäsemään, joudun pyytämään henkilökohtaisen assistensin tuleen nappaan popot pois jalasta, sillä se tanssi ei tahdo sujua sukkasilteenkaan. Näiden korkojen kanssa, mun ei tarvitse tehdä mekolle mitään lyhennysoperaatioita, mikä on hyvä, sillä jos aijon jatkossa käyttää wanhojen tanssimekkoani muussakin tarkoituksessa aijon varmasti pistää päätä huimaavat korot jalkaan. Sekä vielä yksi plussa on se, että tässä tulee oivaa jalkalihastreeniä, kun noilla koroilla pistää jalalla koreaksi. Noi oli mulla jo jalassa uuden vuoden ja aivan mainiosti pysyin pystyssä, vaikka alkoholia olikin hitusen veressä :-D

32 kommenttia:
vautsi ihanat ! noissa on sekin hyvä puoli että kun malli ja väri on yksinkertanen, niin silti korkeus tuo sitä jännittävyyttä kenkiin, ettei oo tylsät :) itekki tarttisin just mustat peruskorot mitkä käy kaikkien vaatteiden kanssa.
Siiri: Nimenomaan! Samoin oli mulla, että tarvitsin normaalit mustat korkkarit, jotka menee jatkossa asuun kuin asuun!
Noi on ihan täydelliset ! Tolleen korkkareina, ite en olis kyllä vanhoihin uskaltanut laittaa. : D En niinkään koron takia, vaan koska noi on avokkaat. Mulle tuotti vaikeuksia lähinnä se, että just jossain vallattomassa polkassa meinasi kengät lentää hienossa kaaressa pois jalasta, jos eivät olisi olleet sellaset, joissa on remmi siinä jalkapöydän päällä.
No anyway, nuo sun kenkulit näyttää kyllä tosi jämäkiltä, että etköhän sä selvii ! Kaikkiin harjotuksiin vaan nuo jalkaan niin on oikeen jees. (---:
itelläki oli about ton korkuset kengät ylä-asteen tanssiaisis ja kyllähän se muuten meni mut jatkoille oli pakko laittaa normi kengät ku jalat huusi hoosiannaa :D mut sä oot takuuvarmasti tottunu korkoihin paremmin ku mä olin silloin :D
Täydelliset kengät. Lykkyä tykö tanssilattialle!:) Samalla toi on pieni haaste itselleen ;D Näytäppä muille, että kyllä tollasillakin pystyy tanssahtelemaan ;)
http://mysecrets-linda.blogspot.com/
Täydelliset mustat peruskorkkarit! :) Aivan ihanat<3
justbea-woman.blogspot.com
MInkä pitunen sun pari on? :)
Kengät on kyllä upeet!
Ootko sä ite nyppiny noi sun kulmat vai ooksä käyny muotouttaa ne jossakin?:-) ne on niin täydelliset!
Sisko tässä vieressä huusi jo että apuva mikä korko, mutta itsekkin olen vannonut tanssivani wanhat samalla koron korkeudella samasta syystä kuin sinä. (: Ite kyllä remmin haluan nilkkaan tms. ihan varmuuden vuoksi, jotta pysyvät kengät jalassa. (: Mutta hei, lyhyemmät ihmiset tarvitsee korkeamman koron! ;D
Ihanat! Millain sun mekko on?:p Ooks esitelly sen jo täällä? Voiks antaa linkin, mä en löydä?
En ymmärrä miks kaikki vaahtoo wanhojentanssikengistä, koska sieltä mekon helman alta niitä kenkiä kuitenkaan ei näe..
Kyselisin kans mekosta ootko jo esitelly sen :)
tosi ihanat ja yksinkertaset! musta on tosi ihailtavaa, että pidät pääsi ja annat vaan mennä. kauneuden eteen pitääkin vähän kärsiä! ;-)
käys kurkkaan mun blogi:
http://alisainheaven.blogspot.com/
Kaisa: Joo no kyllä muakin vähän hirvittää, että kengät lähtee kun sukkana seinään jos liian rajuks menee tanssit :-D Kiitos paljon!
Anonyymi: No ainakin suunnitelmissa olisi pitää kengät jalassa loppuun asti, mutta huppeli voi olla sen verran suuri että ne lähtisi muutenkin jalasta :-D
Linda: Se on mun missio ;-)
Nelli: Täytyy kanssa myöntää! Kiitos :-)
Anonyymi: Tuukka on varmaan jotain 176 cm (???) Kiitos!
Anonyymi: Ihan itse laitan kulmani, kiitos vaan :-)
Marie: Remmi on kyllä hyvä! Hehe, niinhän se on!
Anonyymi: Kiitos! Tossa olisi: http://addictedtomaterial.blogspot.com/search?q=dream+dress
Anonyymi: Kuka vaahtoo? Mä vaan tässä esittelin noi, kun porukka oli pyytänyt :-D
Anonyymi: http://addictedtomaterial.blogspot.com/search?q=dream+dress , tossa olis, mutta pakko sanoa, että mekko ei pääse ihan oikeuksiinsa tossa :-)
Alisa: Kiiiiitos!
iiihanat kengät! onnea tansseihin, voin kertoa että mulle jo noin 7 senttiä oli aivan liikaa, varsinkin kun meillä niitä näytöksiä oli useempia. kyllä jalat oli verillä tanssien jälkeen :D
siis mulla oli varmaan 8cm korot ja melkee itku pääs seuraavan päivänä:-D sammolla oli sillon kai kolmet vai neljät tanssit ja sit vielä ne jatkot, jossa vedin sitten sukkasilteen koska 12 tuntia niillä kengillä sai riittää. pistätkö ruokailuun jotkut eri kengät? että onnee vaan...........
Mä en usko tohon et korkeil koroilla tanssiminen ois vaikeeta :D Mulla ei itellä ollu kovin korkeet, mutta enemmän olis voinu olla ellei olis ollu sit paria pitempi :DD Ainoo ongelma korkojen kans tais olla harjotuksissa kun vahingos raapasin takana olevan pojan akillesjänteeseen, ei kauheesti tykänny :D Kannattaa vaan totutella hyvin ettei tuu sit tosiaan jalat kipeiks!
mun mielestä matalilla koroilla on huonompi kävellä kun korkeemmilla:D vitsit oon tosi kateellinen kun tanssit vanhat, en oo ite mikään hylkiö meijän koulussa, mutta en vaan viittiny pyytää ketään tanssiin eikä kukaan kyllä muakaan pyytäny:( nooo onneks sulla on sentään asiat hyvin, toivottavasti sulle tulee tosi kivat vanhat:)
Ihanat kengät !:) Mulla itelläni on vaan jotku 7 cm korot, mutta jatkoille ajattelin tällätä kans jotku 12 cm korot:D Saa sitte nähä että kuin kauan pysyy ne kengät jalassa.. Kyllähän noilla koroilla ihan varmasti pystyy tanssimaan kuhan vaan treenaa ! Ite oon yrittäny "ajaa kenkiä sisään" mm. siivoomalla korkkarit jalassa:D:D Mut tsemppiä sulle ja nauti oikein kunnolla sitten päivästä prinsessana;)
beautiful shoes! you have a nice blog :)
huh, mäki ostin wanhojen kengät jotka on vaa 6,5 cm, vaikka normisti korkkarit on päälle 10 cm, mutta mulla on hieman polvivammaa ja vaivaa joten en pysty senkään puolesta ihan kauaa olee enää korkokengissä, paitsi tietenkin kiiloissa!
olis mulla ollu yhet kiila-avokkaatkin mutta no... ei ihan wanhoihin.
ps. kiva blogi :)
Ihanat kengät !(:
ja tosi siisti blogi !
http://mdml-tiiia.blogspot.com/
Kauniit kengät! Onnea harjettuluun noilla, toivottavasti onnistuu kuin tanssi! ;)
http://rosaliespaperplanes.blogspot.com/
Tutta: Joo no en mäkään seuraavana päivänä kävele :-D
Anonyymi: No varmasti pääsee mullakin! :-D En mä tietenkään pidä kenkiä jalassa kun ei oo tarvis.
Julia: Jep, harjotus tekee mestarin!
Anonyymi: Siis niin mustakin! Rakastan korkoja! Voi vitsit, sun ois vaan rohkeesti pitänyt mennä pyytää jotain, niin olisit itsekkin saanut mahtavan kokemuksen! Kiitos :-)
Anna: Joo mäkin aina dallaan täälä välillä noi jalassa ja otan sitä tanssiaskelta, että vähän tottuis :-D Ja samoin sulle kaimaseni ;-)
Sandrella: Thank you! :-)
Erika: Onneks just kiiloilla pääsee vähän lähemmän yläilmoja ;-) Kiitos!
Tiia: Kiitoksia paljon!
Roosa: Hope so ;-)
Hahhah, onnee vaan yritykseen :-DD
Wow!! You are really going to dance in those heals? Awesome!! You are very brave chick :)
very lovely blog, even though i don't undorstand at all :D
-c
Anonyymi: No hei kiitos!
Anonyymi: Yep, in my school's prom! Thank you so much! I'm trying to be brave :-) And I'm sorry I don't write in English...
Niin sitä pitää! Olen ainakin ihan kyllästynyt itse kuuntelemaan kaverien valitusta, että pakko laittaa pienet korot, mutta ottas susta mallia ja laittas ne 12 cm korot! Hyvin se menee!
Niin hienot! ♥
NEEA: Toisaalta sun kaveri voi olla ihan fiksu likka! :-D Kyllä mäkin silti uskon, että pärjään :-)
Noora: Kiiiiiitos!
miks ihmeessä pitää tieten tahtoen laittaa jotkut järkyttävän korkeet korkkarit VANHOIHIN kun kaikki sen tietää että ei niillä selviä varmaan ees jatkoihin asti? miks turhaan laittaa tollaset.. ja jos haluu muutenki käyttää ni ite ostin tosi nätit korkkarit 20e:lla niin eipä haittaa vaikkei tulis käytettyä myöhemmin.
Anonyymi: No periaatteessa se on mulle ihan se ja sama jos jammailen vanhoissa ilman kenkiä :-D No voitko heittää mulle sen kakskybää :-D
Lähetä kommentti